Pennut täyttävät huomenna yhdeksän viikkoa - sen kunniaksi vielä kotiutumiskuulumiset
Pennut lähtivät maailmalle viime viikonloppuna ja meillä on ollut kummallisen rauhallinen viikko. Missä ovat naskalit, sanomalehdet, lelukasat ja pissit paperilla? Sannikin nauttii taas bestiksensä Stellan seurasta ja nuolee sen silmät ja korvat niin kuin ennenkin. Lienee Stellasta ällöpentujen haju Sannin mielestä haihtunut...
Stella-mamma ehti pari päivää ikävöidä lapsiaan, mutta meidän arki pikku hiljaa alkaa normalisoitua. Ensi viikolla palataan Stellan kanssa myös agilitytreenien pariin. Paluu tehdään kuitenkin rauhassa ja vähitellen. Stellalla taitaa olla jo aika kuume radoille, joten minun tehtäväkseni saattaa jäädä se hillitsemispuoli...
Dreamdust Daenerys Stormbornin kutsumanimeksi tuli "Dana". Reipas pikku-neiti kuulemma kertoo mielinpiteensä hyvin äänekkäästi kun on tyytymätön henkilökuntaansa. Danassa näkyi kyllä Drama queenin piirteitä jo pentuja, joten likan tahdonilmaisut eivät yllätä! Danalla on kuitenki perheessä myös "isobroidi" Capu "the enomies", joka varmasti pitää tättähäärälle rotia muun henkilökunnan ohessa. Tosin Capu jakaa Danan kanssa pedin ja luut. Tämä suloisuus tietää selvästi miten käyttää viehätysvoimansa! :D
Dreamdust Arya of Winterfell "Assi" oli kuulemma tosi hyvä automatkustaja jo heti pitkällä kotimatkallaan Joensuuhun asti. Se taisi kuitenkin olla tyyntä myrskyn edellä, sillä rohkeasta Assista on kuulemma tullut varsinainen riiviö (ei sillä etteikö olisi ollut sitä jo täällä)! Pusuttelija-Assi on ehtinyt touhuta jo vaikka mitä. Välillä neitosella on erittäin kova kiire paikasta toiseen, mutta osaa se kuulemma boxiinsakin rauhottua nukkumaan automatkoilla. Ainakin kaksi vaihdetta siis löytyy tältä villikolta! ;)
Dreamdust Jon Snow "Toby" on ihastuttanut Turussa rohkeana ja iloisena hännänheiluttajana. Se oli heti uuteen kotiin astuessa ottanut kiinteistön haltuun tutkimalla paikat häntä tötteröllä. Viisaana poikana Toby tiesi heti oman petinsä ja minne kaikki hienot lelut kannattaa piilottaa. Riiviöpuoli luonnollisesti myös löytyy ja Toby on vähän käynyt maistelemassa nilkkojakin niin kuin jokaisen kunnollisen heelerpennun kuuluukin.